Avainsana-arkisto: rokotteet

Mikä muutti ajatusmaailmaani vuonna 2020


Olen päättänyt aloittaa tämän vuoden kertomalla mitkä kaikki asiat ovat vaikuttaneet siihen, että oma ajatusmaailmani muuttui hyvin radikaalisti vuonna 2020. Vielä alkuvuodesta olin sitä mieltä että rokotteet ovat hyödyllisiä, uskoin myös terveydenhuollon ammattilaisten näkemyksiä ja sitä mitä uutiset ja valtamedia meille ovat syöttäneet. Mitä sitten tapahtui?

Pohjatietona vielä vähän omaa taustaa ja suhtautumistapoja. Eli minulla itsellä on 50 vuoden kokemus maamme terveydenhuollosta omien pitkäaikaissairauksieni myötä, olen myös nyt toiminut 5 vuotta kokemustoimijana ja vähän vähemmän aikaa vertaisohjaajana. Tuttavapiirini ja verkostoni on laajentunut viime vuosina monilla ihmisillä, jotka toimivat erilaisissa asiantuntijatehtävissä ja joilla on muun muassa terveydenhuoltoalan koulutus.

Itseäni on aina kiinnostanut tutkia asioita eri näkökulmista ja etsiä tietoa. Toki aina voit etsiä sellaista tietoa mitä haluat, ja ummistaa silmäsi muulta tiedolta. Väitän olevani melko analyyttinen ja älykkyysosamääränikään ei ole kovin alhainen. En usko vain yhteen ainoaan oikeaan vaihtoehtoon tai totuuteen, koska maailma on hyvin monisäikeinen, oikeita vaihtoehtoja voi olla monia ja tiedekin muuttuu koko ajan. Aina tutkimukset tuovat uusia tuloksia ja vanhat kumoutuvat. Olemme kuitenkin eläneet täällä maapallolla jo hemmetin kauan ja jotkut asiat ovat ikivanhoja ja jo kauan sitten keksittyjä. Joskus nämä vanhat perinteiset keinot ovatkin parempia kuin kaikki uudet yhteensä.

Omaa mielipidettäni ja näkemystäni ei todellakaan muuteta yhdessä yössä. Itsellä myös on aina ollut pakottava tarve etsiä kaikki mahdollinen tieto minua kiinnostavista asioista. Tänä vuonna tuota tietoa on välillä kertynyt niin paljon, että on välillä ollut pakko pitää tuumaustaukoja…

Korona



No ehkä eniten vaikutti tämä korona – härdelli sekä myös omat kokemukset että muiden omakohtaiset kokemukset. Näkemykseni ei ole muodostunut ainoastaan koronaan liittyvistä asioista vaan siihen ovat vaikuttaneet monet muutkin asiat.

Terveydenhuoltojärjestelmä



Viimeisen 10 vuoden aikana oma näkemykseni ja kokemukseni maamme terveydenhuollosta on muuttunut totaalisesti. Ennen uskoin suoraan kaiken mitä joku lääkäri tai hoitaja minulle sanoi ja uskoin myös, että lääkkeet ja rokotteet ovat keino pitää meidät mahdollisimman terveenä. Minuun on vuosien varrella piikitetty kaikki mahdolliset ja mahdottomat ”tarpeelliset” rokotteet. Myös lapseni on tietenkin saanut kaikki rokotteet. Olen aina syönyt kiltisti lääkäreiden määräämät lääkkeet. Toki en varmaan olisi enää hengissä ilman antibiootteja ja lääkäreitä. Todennäköisesti ilman niitä en olisi edes syntynyt tai olisin kuollut viimeistään 2-vuotiaana.

Lähivuosina ja varsinkin tänä vuonna, olen kuitenkin törmännyt moniin järkyttäviin epäkohtiin terveydenhuoltojärjestelmässämme. Jotta edes saisimme kunnollista, yksilöllistä ja tasa-arvoista hoitoa, täytyy meidän itse osata sitä vaatia. Muuten olemme ihan tuuliajolla. Toisekseen on monia joita on ihan törkeästi hoidettu väärin, tapahtunut hoitovirheitä ja räikeitä laiminlyöntejä, huolimattomuutta, välinpitämättömyyttä jne. Myös itsellä on tästä useita omakohtaisia kokemuksia.

Ja järjestelmä tuntuu olevan sellainen, että vaikka teet ilmoituksen hoitovirheestä, kantelun, muistutuksen, vain todella harvoin niistä on mitään hyötyä. Vaikka asia olisi aivan selkeä. Myös monilta lääkäreiltä, jotka uskaltavat hoitaa potilaitaan yksilöllisesti, on viety oikeudet toimia lääkärinä tai ainakaan lääkärit eivät uskalla näin tehdä, juuri pelossa että heidän toimintaan puututaan. On vain hoitosuositukset ja ravitsemussuositukset, jotka eivät huomioi potilaan yksilöllisiä tarpeita ja osittain pikemminkin aiheuttavat sairauksia kuin parantavat niitä, varsinkin ravitsemussuositukset. Ja maamme terveydenhoitohenkilöstön täytyy tietenkin noita suosituksia noudattaa, jos haluavat pitää työpaikkansa. Yksityisellä puolella voi olla tästä positiivisia poikkeuksia.

Meille myös harvemmin kerrotaan lääkkeiden sivuvaikutuksista, itselleni ei ole koskaan kerrottu. Saatika mahdollisesta riippuvuusriskistä. Terveydenhuollon päämentaliteetti on myös hoitaa sairautta ei ylläpitää terveyttä. Terveyden ylläpidon vastuu lankeaa täysin meille itselle.

Tein itse nyt yhden muistutuksen eli tutkintapyynnön omista kadonneista diagnooseista ja toinen asia varmaan etenee myöhemmin eli Ketipinor.

Vastuu omasta terveydestä



Itse olen omalla toiminnallani, osin yhteistyössä lääkäreideni kanssa, saanut terveyteni oikein hyvälle mallille. Mutta se on kyllä edellyttänyt valtavaa tiedon hakua, kokeilemista ja itseni pitämistä koekaniinina ja rohkeutta kertoa lääkäreille oma mielipide.

Tämä vuosi on kuitenkin ollut parempi terveyteni kannalta kuin yksikään, niin kauan kuin muistan. Kaikki verikokeet, spirometriat ja muut tutkimukset tämän myös todistavat. Ja syy tähän ei ole lääkkeet, vaan päinvastoin: ruokavalio ja lisäravinteet ja osan lääkkeistä pois jättäminen. Ja huomio, tämä on aina tehty yhteistyössä lääkärin kanssa, ei yksin omalla päätöksellä

Palapelin palasia


Keväällä vielä uskoin myös kaiken mitä viruksesta meille kerrottiin valtamediassa ja mitä terveydenhuolto meille tiedotti. Sitten alkoi pompsahtelemaan esiin asioita, jotka ensin herättivät epäuskoa, sitten uteliaisuutta ja pikku hiljaa oli pakko alkaa kaivella asioita enemmän.

Vuoden aikana olen kuullut monien tuttujen näkemyksiä, kokemuksia ja ajatuksia. Ensin en itsekään edes katsonut minulle lähetettyjä videoita ym tai katsoin yhden ja ajattelin että onpa paksua, eihän tuo voi olla totta, jotain foliohattujuttuja ja salaliittoteoriaa…

Mutta uteliaisuus kuitenkin heräsi, että miksi tuntemani fiksut ihmiset ovat päätyneet uskomaan näihin teorioihin… Asia vaati tarkempaa tutkimista. Pikku hiljaa katsoin videon sieltä toisen täältä ja aloin myös kaivaa netistä tietoa asioista. Voin väittää että olen nyt vuoden aikana lukenut satoja tutkimuksia, artikkeleita, kannanottoja, kirjeitä, katsonut videoita, käynyt nettisivuilla. Toistaiseksi olen ohittanut vielä 5G-jutut ja hengen asiat eli pysynyt ihan asialinjalla. Tosin tuo 5G vaatii myös enemmän perehtymistä.


Niimpä oma näkemys on pikku hiljaa muuttunut. Tieto kyllä todella lisää tuskaa eli maailman tilanteen tajuaminen ei ole ollut mitenkään mieltä ylentävää. Se on ollut suorastaan järkyttävää. Ja Suomi on vain yksi pieni pelinappula siinä sopassa, jossa yhdellä ihmisellä ei ole mitään merkitystä.

Mitä uskomme?


On tietenkin helpoin vaihtoehto mennä valtavirran mukana, uskoa valtamedian jutut ja hakea tietonsa THL:n sivuilta. Monenkin mielestä se riittää ja tieto on luotettavaa.

Ei todellakaan ole helppo vaihtoehto poiketa tuosta linjasta, eikä ainakaan kertoa siitä muille. Riita ja haukkuminen somessa on taattu ja jopa omat tutut voivat sitä tehdä. Olet petturi ja välinpitämätön.

Mutta voin väittää että omalla kohdalla tämä ainakin kumpuaa siitä, että nimenomaan välitän ja välitän ihan liikaa. Eli olen kaiken saamani tiedon myötä huolissani läheisteni ja tuttavieni tulevaisuudesta ja oikeastaan koko maailman tulevaisuudesta. Ja kun nyt olen sattunut syntymään maailmanparantajan saappaissa, en vain voi antaa asian olla. Tuntuu että minun on pakko tehdä asialle jotain, edes yrittää jollain tapaa. Mitään hyötyä tästä joidenkin mielestä ”propagandan tai korona-skeptisyyden” levittämisestähän ei minulle itselle ole. Päinvastoin, voin menettää tuttuja, kavereita, jopa ystäviäni tämän takia.

Pelko palapelissä


Mutta en todellakaan halua, että joku läheiseni tai tuttavani, sairastuu, vammautuu tai jopa kuolee vaikkapa nyt kokeellisen rokotteen takia. Koska edes terveydenhoitohenkilökunta ei tiedä tuosta aiheesta, sen turvallisuudesta. Siitä ei vain tiedä kukaan. Eikä se ole ainoa vaihtoehto.

Meillä on kyllä muitakin vaihtoehtoja jotka jo on hyväksi todettuja. Jopa lääkärit ovat myöntäneet C- ja D-vitamiinin sekä sinkin tehon ennaltaehkäisyssä ja osin jopa hoidossa. Myös toimivia lääkkeitä on olemassa, mutta ovat ikävä kyllä halvempia kuin rokotteet. Mutta en ole asiantuntija tässäkään asiassa, tämä on vain oma näkemys.

Sitten on vielä kysymys että annetaanko rokotteen ottajille riittävästi informaatiota ennen päätöksen tekoa? Kerrotaanko riittävän selkeästi kaikki mitä ei vielä tiedetä ja mitä riskejä on? Muutamia mainitakseni: ei tietoa vaikutuksesta hedelmällisyyteen, ei tietoa tehosta 2 kk jälkeen, ei suositella ottamista jos käyttää kortikosteroideja tai muita immuunijärjelmään vaikuttavia lääkkeitä, ei suositella henkilöille joilla jokin immuniteettiin vaikuttava sairaus… Ja tämä lista on pitkä ja se löytyy kyllä rokotteen tiedoista eli ihan lääkefirman sivuilta. Toki nämä voi ohittaa olan kohautuksella ja sanomalla että ainahan lääkkeissäkin on sivuvaikutuksia… Mutta entäs kun ne pahimmat sivuvaikutukset osuu omalle tai läheisen kohdalle. Enkä nyt tarkoita päänsärkyä tai lihaskipua, vaan niitä oikeasti tuikituntemattomia pitkän ajan vaikutuksia. Mutta toki on edelleen jokaisen oma valinta (toivottavasti), ottaako rokotteen vaiko ei.

Sinä joka ehdoitta suosittelet rokotetta kaikille ja olet itse menossa sitä ottamaan, kuinka paljon tiedät siitä? Olet varmaan alan koulutettu asiantuntija, siis tutkija joka ymmärtää tarkkaan kaikki kemialliset ainesosat, dna-rNA – systeemit ja niiden vaikutukset?

Niin voihan sitä sitten sanoa että älä usko kaikkea mitä luet, no en hitossa usko ja samaa voin sanoa jokaiselle. Ja ettei meillä ole muuta vaihtoehtoa kuin rokote… Onko se ihan oikeasti näin? Kannattaisiko asiaan perehtyä vähän paremmin?

Omalla kohdalla vastaan on tullut vaan ihan liian paljon faktaa, jota ei pysty kumoamaan vaikka miten haluaisi. Silti ihan kaikki kannattaa kyseenalaistaa, siis ihan kaikki. Ja alkaa sitten koota palasia yhteen. Voi olla ettei tämä palapeli valmistu ikinä, mutta jokaisen täytyy itse koota oma palapelinsä ja katsoa mitä siitä muodostuu… Mutta sen palapelin kokoamiseen ei riitä iltapäivälehtien otsikot tai uutiset….

Kokoatko sinä itse oman palapelisiä vai kokoaako sen sinun puolestasi joku muu?

Ja tiedän että osa kavereistani varmaan sanoo heihei, tämän kirjoituksen myötä, mutta en vaan voi olla enää tätä kirjoittamatta.

Hyvää, ihanaa ja inspiroivaa vuotta 2021!