Avainsana-arkisto: herääminen

Omat siivet

Unelma….

Se on tämä maalaistyttö täällä, joka haikailee sitä kodikasta pikku kylää jossain keskellä suomenmaata ja sitä maalaiskartanoa, jossa olisi ehkä enemmän asukkaita kuin oma perhe. Pikku yhteisöä, jossa asuisi samanhenkisiä ihmisiä, jossa lapset saisivat olla lapsia ja aikuisetkin saisivat olla lapsenmielisiä ja tuntea oman sisäisen lapsensa. Jossa kaikki välittäisivät toisistaan, auttaisivat toisiaan ja jossa pääosassa olisivat ilo, rakkaus ja rehellisyys. Tässä unelmassa olisi myös taidegalleria, taidekahvila, käsityötiloja, tervehdyttäviä hoitoja tarjolla, ehkä jopa jonkinlaisia retriittejä tai voimaantumislomia/kursseja, majoitusta kurssilaisille. Tilalla tietenkin asuisi joitakin kotieläimiä, koiria ja pari possua ainakin. Siinä ohessa itse tietenkin harrastaisin antaumuksella maailman ja Suomen sekä jollain tapaa myös ihmisten parantamista monilla eri tavoilla ja kertoisin ihmisille omista elämänkokemuksistani, edelleenkin sillä idealla josko jollekin siitä olisi omakohtaista hyötyä omalla polullaan kulkiessa. 

Kokemuksia

Oma henkinen polkuni alkoi joskus kauan sitten. Välillä se on katkennut jollain tavalla ja olen palannut “maan pinnalle”, toisaalta myös väärille poluille. En ole tällöin enää kuunnellut itseäni ja sydäntäni, omaa intuitiotani. Nuorena jo koin, että olen erilainen, en sovi joukkoon, en sovi muottiin. En ainakaan vielä muista kaikkea. Ehkä tulee päivä jolloin muistan enemmän. Ehkä en tällä hetkellä vielä halua muistaa kaikkea. Jossain vaiheessa ajattelin että haluan lähteä vaikka Lappiin opiskelemaan saamelaiskäsitöitä tai jotain muuta repäisevää. Haaveilin taidelukioon menemistä. No sitten löysin itseni kuitenkin autoalalta ammattikoulusta. En väitä että oli väärä valinta, koska niin kai oli tarkoitus käydä. Ei ole vääriä valintoja, on vain elämää. Emme voi alkaa syyttää itseämme menneistä valinnoistamme. Teemme jokainen valintamme niillä kyvyillämme parhaan taitomme mukaan, jotka meillä on sillä hetkellä. En kadu siis mitään enkä ketään elämässäni. 

Jo lapsena piirsin, maalasin, tein käsitöitä, tykkäsin myös soitella erilaisia kapistuksia, mutta koulun pakolliset laulukokeet jyräsivät mahdollisen lauluintoni, niin että en ole tainnut sen jälkeen laulaa. No nykyään kyllä laulan jo autossa, yksin ollessa. Toki saatan jopa hyräilläkin jo ihan seurassa. Suunnatonta edistystä.

Lapsena sairaalassa ollessa elin välillä omassa mielikuvitusmaailmassa. Ehkä karkoitin yksinäisyyttä, kyllä juurikin sitä. Sairaala oli aika pelottava, vaikka hoitajat useimmiten olivatkin oikein mukavia. Monet eri tutkimukset eivät olleet mukavia. Sen muistan, että kerran nukutuksessa ollessani muistan olleeni tavallaan sen huoneen katossa, en edes tiedä mitä tapahtui, oliko tilanne kriittinen. Jotenkin vain halusin heille huutaa, että hei olen täällä, olen hereillä, ettekö tajua? En muista enempää, enkä ole asiasta kenellekään kertonut. Muistikuva on hämärä.

Kaikki mitä sairaalassa ollessani kaipasin oli vain huomio ja rakkaus. Sitä kai sitten hainkin suurimman osan aikuisikääni. En vain tajunnut, että en voi löytää sitä itseni ulkopuolelta, vaan se löytyy sisältäni. Etsin, etsin… etsin miestä, joka antaisi minulle sen rakkauden, ja aina meni mönkään. Koska en rakastanut itseäni, etsin itseäni, miten silloin voisin löytää sen toisesta.  

Valaistumisen hetki nuoruudesta

25-vuotiaana koin niin suuren surun ja murheen, että hetken ajaksi maailmani pysähtyi ja arvioin elämäni tyystin uusiksi. Avomieheni kuoli auto-onnettomuudessa, jossa humalainen kuski ajoi suoraan päin autoamme. Minun oli kuitenkin koirani kanssa tarkoitus jäädä henkiin tuossa kolarissa. Sain vain kuhmun otsaani ja hiukset täyteen lasinsiruja, vaikka palomiehet joutuivat leikkaamaan autoni auki katosta, että saivat meidät ulos sieltä. Itkin pitkään sitä, että miksi minä jäin henkiin? Sitten päätin, että tällä täytyy olla jokin tarkoitus, että rakkaani ei kuollut turhaan. Sitä tarkoitusta olen hakenut yli 25 vuotta. Nyt olen sen löytänyt. Vastaus on  Rakkaus. 

Tie tähän ei toki ole ollut helppo. Eihän elämän ole tarkoituskaan olla helppoa. On ollut monia suruja matkan varrella, mutta myös paljon iloa, ihania ihmisiä. 

Minäkin yritin juosta jossain uraputkessa, mutta tuli stoppi. Terveys ja mielenterveys petti. Ehkä se oli sitten burnout, joka seurasi siitä että en seurannut sydäntäni. Olin vain kuori itsestäni. Tästä ajasta rakkain asia on rakas poikani. Yritin siis myös olla tietenkin erinomainen äiti samaan aikaan. Mutta tälläkin kaikella oli tarkoitus ja se on osa elämääni, josta en hetkeäkään antaisi pois, kaikkein vähiten rakkaita ihmisiä ympärilläni. 

Keuhkot

Keuhkoissani on ollut jotain häikkää lapsesta asti, mutta kuinka paljon johtuu sitten mistäkin asiasta onkin tyystin eri asia. Koska mitään varsinaista syytä hengityssairauksilleni ei ole löytynyt, ei allergioita, ei varsinaisesti astmaa. Olen ollut useasti keuhkokuumeessa, sairastanut monia hengitystieinfektioita, syönyt purkkikaupalla lääkkeitä myös moniin muihin oireisiin kuin hengitysoireisiin. Alunperin on todettu että 9-vuotiaana minulta poistetusta oikeasta keuhkojen keskilohkosta puuttuivat rustot osin kokonaan tai olivat epämuodostuneita. On edelleen epäselvää mikä on tilanne lopuissa keuhkoissani, asiaa ei ole kunnolla tutkittu aikuisena. Ei myöskään syyt tuohon yhden lohkon tilanteeseen ole selvinneet. Minulla on kyllä keuhkoputkien laajentumia keuhkoissa, mutta niidenkin syy on epäselvä. 

Nykyään kuitenkin on niin, että asenteeni on muuttunut tyystin. Keuhkoni tai niiden sairaus ei enää millään tavalla määritä minua tai elämääni. Tämä tilanne on muuttunut pikku hiljaa. Pääsin eläkkeelle 10 vuotta sitten. Alkuun aloin muuttaa ruokavaliotani ja käyttämään lisäravinteita, tiputin myös painoani. …Kulunut vuosi on ollut niin suurten muutosten aikaa, että olen lipsunut ruokavaliostani ja painoa on tullut ihan liikaa takaisin. Mutta olen nyt armollinen itselleni, enkä ristiinnaulitse itseäni tästä. Terveyteni alkoi silloin eläkkeelle jäätyäni kohentua ja voit lukea siitä tarkemmin aiemmista teksteistäni täältä blogista. 

2015 opiskelin kokemustoimijaksi, mistä alkoi taas iso harppaus oman henkisen kasvun tiellä. Toimin myös vertaisohjaajana. Kävin läpi omaa elämääni ja tarinaani sekä kerroin sitä muille. Samalla kuulin myös muiden tarinoita, tutustuin moniin uusiin ihmisiin. En voi kuin kiittää niitä monia ihmisiä, jotka ovat olleet tukenani matkallani tähän asti. Kiitän myös niitä ihmisiä, joiden kautta olen saanut negatiivisia kokemuksia, koska ne ovat opettaneet minua. Jokainen kokemus matkani varrella on ollut arvokas. Negatiiviset kokemukset ovat usein hyvinkin rankkoja, mutta ne opettavat ehkä vieläkin enemmän. 

Siivet

Jossain vaiheessa vain kävi niin, että vertaisohjaajan hommistakin meni minulta kiinnostus, ne ikään kuin junnasivat paikoillaan. Niin taisi sillä hetkellä tehdä elämänikin. 2020 vuosi oli aika yksinäistä aikaa, jolloin en kyllä asunut tai elänyt yksin, mutta vietin paljon tunteja tietokoneen äärellä tutkien monia monia asioita. 2021 keväällä oli sitten aika lentää vapauteen, ottaa omat siivet käyttöön.

En todellakaan tämän vuoden alussa tiennyt mitä vuosi tuo tullessaan. Enkä olisi ikimaailmassa uskonut, jos joku olisi kertonut. Toki olin jo 50-vuotissynttäreilläni tammikuussa 2020 tainnut tietää alitajuisesti, että jotain on tulossa. Ja jo vuoden 2019 lopussa kuuntelin uudelleen ja uudelleen Scorpionsin biisiä Follow your heart. Sen sanoma iski suoraan ytimeeni ja sitä aloin seuraamaan sitä itsekään kai kunnolla vielä tajuamatta. 

Kun pääsin omille siivilleni tämän vuoden keväällä, koin sellaisen heräämisen ryminällä, että en oikein tiennyt mitä tehdä ja miten suhtautua,keneltä kysyä tai kenelle puhua. Onneksi tielleni osui ihmisiä pikku hiljaa, jotka auttoivat ja auttavat minua ymmärtämään näitä kaikkia maailman ihmeellisiä asioita. Kun vain luottaa itseensä ja oman sydämen viisauteen, osaa valita oikeat vaihtoehdot ja oikean tien. Ja asiat menevät juuri niin kuin niiden on tarkoituskin mennä. Toki kesän aikamoisessa härdellissä (muutto pohjanmaalle, naimisiin meno, tv-kuvaukset…) välillä meinasi Kirsi-tyttö olla ihan hukassa myös itseltään, mutta ehkä niin oli myös tarkoitus. Opin koko ajan lisää. 

Tällä hetkellä tuntuu että elämä on niin täynnä mahdollisuuksia, että täytyy todella ajoittain pysähtyä ja odottaa hetki, että ymmärtää mitkä mahdollisuudet on tarkoitettu käytettäviksi ja mitkä ohitettaviksi tai siirrettäviksi hieman myöhäisemmäksi. 

Keho vai mieli vai oliko se sittenkin sielu?

Alunperin minun piti siis kirjoittaa siitä miten keho reagoi ajatuksiimme. Tästä siis olen huomioinut tässä minun episodissani, että heti kun stressaan tai ahdistun jostain, reagoin siihen keuhkoillani. Alan välittömästi yskimään tai hengitys vinkuu ja pihisee sekä tuntuu ettei henki kulje. Tämä yskiminen ja reagointi taas pidempään jatkuessaan saattaa keuhkoni ärsytystilaan, joka pahimmassa tapauksessa voi johtaa jopa jonkinmoiseen infektioon. Tai niin olen ainakin itse aiemmin ajatellut. Olenkohan syönyt montakin antibioottikuuria turhaan, vain siksi että olen pelännyt saavani infektion. Olen pelännyt itseni kipeäksi. Ja tiedän että moni näitä samoja hengitystiesairauksia sairastava pelkää infektioita ja keuhkokuumeita aivan järkyttävän paljon. Mitenkä paljon se mahtaa oikeasti vaikuttaa terveydentilaan? Entä tämänhetkinen viruspelko? Tuplapaniikki pitkäaikaissairailla. …

Keväällä koin sellaisen ihmeen, että tuli ensimmäistä kertaa elämässä fiilis että ai, tältä tuntuu oikeasti hengittää vapaasti. Se oli aivan älyttömän huikea tunne, jota en luullut voivani koskaan kokea. Taidan vieläkin hengittää suurimman osan ajasta jotenkin vajavaisesti, se taitaa olla jotenkin opittua. Ja jos asiat ahdistavat tai en osaa ratkaista jotain ongelmaa, hengitän todella huonosti. Tämäkin pitäisi taas antaa itselleen anteeksi…

Olen nyt saanut apua itselleni myös Reiki-hoidosta ja haluan oppia sitä myös itse. Koska olen itse ollut hyvin avoin tällekin kokemukselle, ovat vaikutukset olleet huimia, myös keuhkoihini. En nyt vielä kerro tästä asiasta enempää, koska itsellä on tällä saralla vielä paljon opittavaa. 

Tämä vuosi varsinkin huhtikuusta alkaen on ollut sellaista tunteiden ja reaktioiden vuoristorataa, että heikkohermoiselle voisi tulla löysät housuun. Kyllä välillä olen itsekin meinannut huutaa apua, voisiko joku vetää nyt jarrusta? Mutta en kyllä oikeasti halua enää vetää jarrusta. 

Uusi polku

Olen myös kohdannut omalta kohdaltani niin paljon käsittelemättömiä tunteita ja asioita elämästäni ja sisältäni ettei mitään määrää. Enkä todella väitä että homma olisi nyt pulkassa, ei todellakaan. Ei ihmisestä koskaan tule valmista. Henkinen kehitys jatkuu ja jatkuu….Jos ei sitä itse pysäytä. Mutta kun on päässyt oikeasti kurkistamaan mitä elämä voi antaa, niin ei sitä ovea todellakaan halua enää sulkea. En vain tiedä miten asian voisi selittää sellaiselle, joka ei ole sitä itse kokenut. Siis henkistä heräämistä. Enkä nyt tarkoita mitään uskontoa, vaan henkisyyttä yleisesti. Olen muuten tunnistanut tälläiset ihmiset jo lapsena, ihmiset jotka aidosti seuraavat sydäntään. Ihmettelin silloin mielessäni, että mikä on noiden ihmisten salaisuus? Miten tuo onnistuu? Meni 50 vuotta selvittää tuo asia…Ja nyt olen vasta ihan alussa tällä uudella polulla, jota kyllä lähden tutkimaan hyvin innokkaana, kuten yleensäkin. Enkä tietenkään voi olla kertomatta siitä muille, koska mielestäni tämä on niin huikea asia, että ihan jokaisen pitäisi saada tämä tietää. 

Mutta tuo aitous, rakkaus, hyvyys, rehellisyys, valo… se on meissä jokaisessa, kun vain löydämme sen. Uskallamme katsoa itseämme silmästä silmään, kohdata menneisyyden möröt, itkeä ne ulos itsestämme, kohdata haavoittuvuutemme, aitoutemme, hyväksyä itsemme kaikkine tekemine virheinemme ja epätäydellisyyksinemme. Antaa anteeksi itsellemme ja kaikille muille. Silloin se on jokaisen ulottavilla. 

Sinä itse. Arvosta sitä, rakasta sitä, tänään, nyt!