Verikokeiden mystiikkaa Osa 1

MITÄ MIKÄKIN LABORATORION LYHENNE TARKOITTAA?

Oletteko te muut joskus yrittäneet tulkita itse verikokeidenne tuloksia? Jos lista on pitkä, on siinä kyllä aikamoinen suomentaminen. Koska itse sain juuri Kantaan viimeisten kokeiden tulokset ja vietin useamman tunnin niitä tulkitessa, päätin kirjoittaa aiheesta blogitekstin.


Toki lääkärinne ainakin pitäisi käydä tulokset kanssanne yhdessä läpi, mutta yleensä unohdat niistä suurimman osan ja osa tuloksista jää silti pimentoon. Eli olisi todella hienoa jos tulosten yhteydessä vaikka Kannassa olisi selvitykset halukkaille tiedonjanoisille, että mitä mikäkin arvo merkitsee. Ja olisi kiva myös jos siellä helposti olisi vertailtavissa omat vanhemmat arvot eli näkisi helposti mitä kehitystä suuntaan tai toiseen on tapahtunut.

No tämä on sitä toiveajattelua. Löysin itse kuitenkin taas kerran Puhdin verkkosivut, josta löytyy tähänkin asiaan runsaasti kansantajuista selitystä. Ja ei, minulla ei ainakaan toistaiseksi ole heidän kanssaan mitään sopimusta mainostamisesta….

Mutta ajattelin siis laittaa vähän näitä labrakoeasioita ja lyhenteitä ylös sekä itseäni että teitä muita ajatellen. Opin samalla itse ja asiat jäävät paremmin mieleen sekä minulla on sitten jatkossa itselläkin paikka josta tarkistaa asiat.

Aloitetaan siis, kerron samalla lyhyesti mitä kokeita missäkin tapauksessa yleensä otetaan ja linkit sitten eteenpäin, jos haluatte lisätietoa. Nämä koskevat lähinnä niitä kokeita mitä otetaan hengitysairailta sekä diabetestä sairastavilta ja sitten jotain yleistä. Ja siis en ole mikään alan asiantuntija, vaan olen hakenut tietoa Puhdin ja Fimlabin sivuilta.

B-TVK Täydellinen verenkuva

Täydellinen verenkuva antaa hyvän yleiskuvan terveydentilasta. Verenkuva tutkitaan silloin, kun halutaan tietoa verisolujen, eli valkosolujen, punasolujen ja verihiutaleiden kunnosta.

Verisolut vaikuttavat keskeisesti ihmisen hyvinvointiin, sillä ne ovat vastuussa muun muassa hapen kuljettamisesta elimistössä, immuunipuolustuksesta ja veren hyytymisestä.

Täydellinen verenkuva on hyödyllinen erityisesti, kun halutaan perusverenkuvatutkimusten lisäksi tarkempaa tietoa veren valkosoluista.

Verenkuvan muutoksia on tarpeen selvittää esimerkiksi seuraavien tautitilojen yhteydessä:

anemia
verenvuoto
hemolyysi
vuotohäiriöt
tulehdukset
krooniset taudit

Sisältää:


Hemoglobiini (B-hb)
Hemoglobiini (Hb) eli verenpuna on rautapitoinen happea sitova proteiini. Hemoglobiini muodostaa kolmasosan punasoluista, ja sen tärkeimpänä tehtävänä on hapen kuljettaminen punasolujen mukana. Sen pitoisuus ilmoitetaan Suomessa yksikössä grammaa per litra (g/l).

Jos hemoglobiiniarvo on alle normaalin, tilaa kutsutaan anemiaksi.

Korkeat hemoglobiiniarvot voivat johtua hypovolemiasta (tila, jossa elimistössä kiertävän veren määrä on vähentynyt), polysytemiasta (tila, jossa veren punasolujen määrä tilavuusyksikköä kohti on lisääntynyt liikaa), kroonisesta hapenpuutteesta tai tupakoinnista

( oma huom. Keuhkosairaus…)

Hematokriitti (B-Hkr)
Hematokriitti (hkr) on punasolujen suhteellinen osuus koko veren tilavuudesta. Hematokriitin arvo muuttuu yleensä samassa tahdissa hemoglobiinin kanssa.

Hematokriittiarvoa voi käyttää esimerkiksi liiallisen punasolumäärän eli polysytemian toteamiseen. Polysytemia voi joi johtua veri-, keuhko- tai sydänsairaudesta tai tilapäisestä syystä, kuten oleskelusta ohuessa vuoristoilmassa.

Punasolujen määrä (B-eryt)
B-Eryt-arvo ilmoittaa, kuinka paljon punasoluja on litrassa verta. Sitä käytetään niin sanotun “punasoluindeksin” laskennassa silloin, kun halutaan selvittää tarkemmin anemian syitä.

Punasolujen keskitilavuus (E-MCV)
Punasolujen keskitilavuudesta käytetään lyhennettä MCV, joka tulee englannin kielen sanoista mean corpuscular volume. Sillä tarkoittaa punasolujen keskimääräistä tilavuutta femtolitroissa (fl) mitattuna. Yksi femtolitra on 0.000000000000001 litraa.

MCV:tä tutkitaan kun halutaan tieto anemian syistä. Todettu anemia luokitellaan mikrosyyttiseksi, mikäli MCV-arvo on viitearvoja pienempi, makrosyyttiseksi, jos MCV-arvo on viitearvoja suurempi ja normosyyttiseksi, jos MCV-arvo on viitearvojen sisällä. Luokittelun avulla voidaan selvittää anemian syy.

Muita tekijöitä, jotka voivat vaikuttaa MCV-arvoon ovat muun muassa talassemia, alkoholismi, kemoterapia, B12-vitamiinin puute ja foolihapon puute.

Punasolujen keskimääräinen hemoglobiinin määrä (E-MCH)
MCH (Mean Corpuscular Hemoglobin) kertoo, kuinka paljon yksi punasolu sisältää hemoglobiinia. Yksikkönä käytetään pikogrammaa (pg). Yksi pikogramma on 0.000000000001 grammaa.

MCH-arvoa käytetään anemian tutkimisessa. MCH-arvo on normaalia pienempi, kun kyseessä hypokroninen anemia. Tässä anemian tyypissä verenpunan määrä on vähentynyt suhteellisesti enemmän kuin punasolujen.

Punasolujen keskimääräinen hemoglobiinin konsentraatio (E-MCHC)
MCHC (Mean corpuscular hemoglobin concentration) ilmoittaa hemoglobiinin määrän litrassa punasoluja. Jos MCHC-arvo on viitearvoja pienempi, punasolut sisältävät normaalia vähemmän hemoglobiinia ja elimistössä on tällöin raudanpuutostila. Kohonneet MCHC-arvot voivat puolestaan viitata megaloblastisiin anemioihin.

Trombosyytit (B-Tromb)
Trombosyytit eli verihiutaleet osallistuvat veren hyytymistapahtumaan.

Liian vähäinen verihiutaleiden määrä, trombosytopenia, aiheuttaa tavallista helpommin verenvuotoa nenästä ja myös muualta kehosta. Trombosyytit voivat vähentyä useista syistä. Trombosyyttitasoa voivat alentaa muun muassa monet lääkkeet, maksasairaudet, runsas alkoholin käyttö ja lukuisat harvinaiset luuytimen sairaudet.

Trombosyyttien määrä voi kasvaa monissa tilanteissa ilman, että kyseessä olisi varsinainen sairaus. Verihiutaleiden määrä voi lisääntyä muun muassa äkillisten verenvuotojen yhteydessä, tulehdustautia sairastaessa tai raudanpuuteanemiassa.

Erittäin korkeat trombosyyttitasot voivat merkitä luuytimen sairautta. Korkeat arvot lisäävät myös veritulppien riskiä.

Leukosyytit (fB-Leuk)
Leukosyytit eli valkosolut toimivat elimistössä ennen kaikkea erilaisten tulehdusten torjujina. fB-Leuk tutkimus ilmoittaa valkosolujen kokonaismäärän veressä.

Elimistö lisää valkosolujen tuotantoa erityisesti bakteeritulehduksissa. Tällöin veren valkosolumäärä suurenee. Suurentunutta valkosolujen määrää kutsutaan leukosytoosiksi. Hieman koholla olevat arvot ovat yleisiä. Arvoja voivat nostaa esimerkiksi raskaus, fyysinen tai psyykkinen rasitus, ateriointi, tupakointi tai tablettikortisonikuuri. Useissa leukemiatyypeissä valkosolujen määrä nousee selvästi.

Pienentynyttä valkosolujen määrää kutsutaan leukopeniaksi. Jotkut virustaudit saattavat laskea valkosolujen määrää. Harvinaisissa luuytimen sairauksissa valkosolujen määrä voi pudota hyvin pieneksi. Myös monet syövän hoidossa käytetyt solunsalpaajat (sytostaatit) voivat vähentää valkosolujen määrää väliaikaisesti.

Leukosyyttien erittelylaskenta (B-Diffi)
Leukosyyttien eli valkosolujen erittelylaskenta selvittää eri valkosolulajien määrän veressä. Laskennassa mitataan sekä solujen absoluuttiset määrät että prosenttiosuudet. Erittelylaskenta on syytä tehdä silloin, kun valkosolujen määrä on selvästi suurentunut.

Valkosoluja esiintyy veressä yleensä viittä eri lajia: neutrofiilit (L-Neut), eosinofiilit (L-Eos), basofiilit (L-Baso), monosyytit (L-monos) ja lymfosyytit (L-Ly).

Neutrofiilit (B-Neut ja L-Neut% )
Neutrofiilit ovat tärkein ja yleisin valkosolutyyppi, ja niitä on valkosoluista keskimäärin 55-70 prosenttia. Toisin kuin osa muista valkosoluista, neutrofiilit eivät rajoitu vain tiettyyn osaan verenkiertoa, vaan ne voivat liikkua vapaasti kehon eri kudoksiin.

Neutrofiilien pääasiallinen tehtävä on akuutti tulehdusvaste kudosvaurioon, jossa ne tuhoavat ja syövät vaurioituneen kudoksen ja kehoon tunkeutuvat mikrobit, kuten bakteerit.

Neutrofilia eli suuri neutrofiilien määrä veressä johtuu yleisimmin bakteeri-infektiosta. Muita syitä voivat olla muun muassa sydänkohtaus ja muut infarktit, metaboliset ja endokriiniset sairaudet, veritaudit ja jotkin lääkkeet.

Neutropenia eli neutrofiilien epänormaalin pieni määrä veressä voi johtua joistakin lääkkeistä, virusinfektioista tai veritaudeista. Neutropeniaa sairastavat ovat alttiimpia bakteeri-infektioille. Mikäli tilaan ei kiinnitetä huomiota, se voi muuttua hengenvaaralliseksi.

Neutropenia voi olla akuutti tai krooninen.

Eosinifiilit (B-Eos Ja L-Eos%)
Ihmisen valkosoluista keskimäärin 2-4 % on eosinofiilejä. Niiden määrä veressä voi lisääntyä monista syistä, mm. allergisten reaktioiden (esimerkiksi astma, heinänuha ja nokkosihottuma) loisinfektioiden tai eräiden lääkkeiden vaikutuksesta.

Eosinifiilien vähäinen määrä veressä voi johtua stressireaktiosta, Cushingin oireyhtymästä, steroidien käytöstä, palovammoista ja akuuteista infektioista.

Basofiilit (B-Baso ja L-Baso%)
Basofiilejä on ihmisen veressä 0-1%. Niiden tehtävänä on muun muassa taistella loistauteja vastaan, estää veren hyytymistä ja välittää allergisia reaktioita.

Alhainen basofiilien taso veressä voi johtua vakavasta allergisesta reaktiosta. Alhainen basofiilitaso myös hidastaa infektioiden parantumista. Joissain harvinaisissa tapauksissa liian suuri basofiilitaso voi johtua verisyövistä.

Monosyytit (B-Monos ja L-monos%)
Monosyyttejä on veressä keskimäärin 3-8 %. Ne syövät sisäänsä bakteereja, esittelevät antigeenejä ja hävittävät kuolleiden solujen jäänteitä.

Monosytoosia eli monisyyttien normaalia runsaampaa määrää esiintyy kroonisissa infektioissa.

Lymfosyytit (B-Ly ja L-Ly%)
Lymfosyyttejä on veren valkosoluista keskimäärin 20-30% . Ne osallistuvat mikro-organismien, vieraiden molekyylien ja syöpäsolujen tunnistamiseen ja tuhoamiseen.

Lymfosytoosi eli lymfosyyttien normaalia suurempi määrä liittyy yleensä kroonisiin infektioihin.

Lymfosytopenia eli lymfosyyttien normaalia pienempi määrä liittyy harvoin mihinkään spesifiseen taudinkuvaan. Se voi johtua akuuteista ja kroonisista infektioista tai immuunipuutostiloista.

Maksa-arvot


Maksa-arvoja seurataan ainakin joidenkin lääkkeiden käytön yhteydessä sekä rasvamaksan tai muiden toimintahäiriöiden yhteydessä ( näistä on omakohtaista kokemusta aiemmin, nyt on arvot olleet hyvät pidemmän aikaa)

S -ALAT
ALAT-tutkimus kertoo maksan terveydestä. ALAT on entsyymi, jota pääsee verenkiertoon maksakudoksen soluvaurioissa. Siksi sen perusteella voidaan päätellä maksakudoksen vaurioitumista.

S -ASAT
Aspartaattiaminotransferaasitesti on maksan toimintaa ja vauriota mittaava koe.

Bilirubiini (S-Bil)
S-Bilirubiini-testiä käytetään esimerkiksi maksavaurioiden ja hemolyyttisten anemioiden diagnosoinnissa.

Alkalinen fosfataasi (S -AFOS)
Alkalinen fosfataasi-testiä käytetään maksasairauksien toteamisessa sekä luun aineenvaihdunnan arvioinnissa.

Arvoa kohottavat muun muassa tuumorit, maksatoksiset lääkkeet, hepatiitti, krooninen alkoholismi ja alkoholista johtuva maksakirroosi.

Prealbumiini (S -Prealb)
Prealbumiini kertoo maksan terveydestä ja elimistön ravitsemustilasta.

S -GT
Glutamyylitransferaasitestin avulla saadaan tietoa maksan terveydestä.

Muuta hyödyllistä

CRP (P-CRP)

C-reak­tii­vinen pro­teiini eli CRP on maksan tuottama valkuaisaine, jonka määrä elimistössä kohoaa nopeasti erilaisissa tulehdustiloissa. CRP-tutkimusta käytetään apuvälineenä tulehdusten selvittämiseksi sekä sydän- ja verisuonitaudin riskin arvioinnissa.

Herkkä CRP-tutkimus tehdään henkilölle, jolla on tulehdus, tai jolla sitä epäillään. Vaikeissa tulehduksissa voi esiintyä esimerkiksi kuumetta, palelua, kipua ja tajunnan tason laskua.

Flunssa todetaan yleensä oireiden perusteella, mutta niistä ei voida päätellä, aiheuttiko tartunnan virus vai bakteeri. CRP-tutkimuksen avulla saadaan lisäselvyyttä tähän asiaan sekä siihen, onko kyseessä influenssa.

CRP suurenee paljon bakteerien aiheuttamissa tulehduksissa, mutta virustartunnoissa vähemmän.

Suurimmillaan CRP-arvo on verenmyrkytyksessä.

Useimpia bakteeritulehduksia hoidetaan antibiooteilla. Taudin paranemista seurataan uusilla CRP-tutkimuksilla, jotka osoittavat antibioottien tehon. Jos arvo ei laske, hoito ei tehoa.

Miksi CRP tutkitaan ferritiinin mittauksen yhteydessä?
CRP määritetään myös ferritiinin mittauksen yhteydessä (ks. raudanpuutteen tutkimuspaketti). Ferritiiniarvo nousee usein infektioissa tai muissa tulehduksellisissa tiloissa. Tästä syystä ferritiinipitoisuuden määrityksen yhteydessä tulee määrittää myös CRP.

Yleensä ferritiiniä ei siis kannata määrittää akuutin kuumeisen infektion yhteydessä tai silloin, kun kokee itsensä vielä toipilaaksi.

Mikä vaikuttaa CRP-arvoon?
Lääkkeet. Tietyt lääkeaineet voivat vähentää CRP-tasoja. Tällaisia ovat erät kipulääkkeet, kuten ibuprofeeni ja aspiriini tai statiinit. Tulehduskipulääkkeet ja statiinit pyrkivät vähentämään tulehdusta, mikä vähentää CRP-tasoja.
Vältä mittausta sairaana. Kaikki viimeaikaiset sairaudet, kudosvahingot, infektiot ja muut yleiset tulehdukset nostavat CRP:n määrää. Tutkimukseen saapuvan henkilön on oltava terve, jotta tutkimuksen tulokset ovat luotettavia valtimotaudin ja sepelvaltimotaudin riskin arvioinnissa.
Sukupuolihormonihoito nostaa CRP-pitoisuutta.

Herkkä CRP (S-hsCRP)

Herkkä CRP-tutkimus kertoo elimistön matala-asteisesta tulehduksesta, kun mittaus tehdään tilanteessa jossa elimistössä ei ole akuuttia bakteeri- tai virusinfektiota tai muuta tulehdusta. Herkkä CRP mitataan laboratoriossa verikokeena.

Herkkä CRP (C-reaktiivinen proteiini) on tutkimus, jolla tutkitaan tulehdusta

CRP on lyhenne termistä C-reaktiivinen proteiini. CRP on maksasolujen tuottama valkuaisaine, jonka määrä suurenee huomattavasti monenlaisissa tulehduksissa ja kudosvaurioissa. CRP:n määrä kasvaa jo 6–12 tunnissa tulehduksen alusta, mikä tekee sen käyttökelpoiseksi tulehduskokeeksi.

Tulehdus voi syntyä elintapojen seurauksena, kyse voi olla viruksen tai bakteerin aiheuttamasta tartuntataudista tai muusta tulehduksesta kuten esimerkiksi autoimmuunitaudista tai vamman aihettamasta tulehdusreaktiosta. CRP kohoaa myös kudosvaurioissa, kuten sydäninfarktissa.

Raudan puute

Rauta (fS-Fe)
Rautaa tarvitaan punasolujen hemoglobiinin muodostukseen. Lisäksi se toimii monissa entsyymireaktioissa katalyyttinä.Seerumin rauta.

Transferriinin rautakylläisyys (fS-TrFeSat)
Transferriini kuljettaa elimistössä rautaa kudoksiin, jotka tarvitsevat sitä. Tässä testissä tutkitaan, miten suuressa osassa transferriinia on rauta-atomi kiinnittyneenä.

Hemoglobiini ( B-Hb)
Hemoblogiini on rautapitoinen happea sitova proteiini, joka kantaa happea keuhkoista kudoksiin ja hiilidioksidia takaisin keuhkoihin. Lisäksi hemoglobiini pitää yllä punasolujen muotoa. Hemoglobiinin ansiosta veri saa punaisen värinsä. Sen tärkein tehtävä on hapen kuljettaminen elimistössä esimerkiksi lihaksiin ja sydämeen.

Hemoglobiini (Hb) testataan, kun selvitetään, onko henkilöllä anemia. Raudanpuuteanemia näkyy esimerkiksi kalpeutena ja väsymyksenä. Muita raudanpuutteen oireita ovat hiustenlähtö, voimattomuus ja heikkous, huimaus, jatkuvat päänsäryt, hermostuneisuus tai hengitysvaikeudet.

Raudanpuutetta epäiltäessä on hyvä selvittää myös ferritiini (ensisijainen raudanpuutteen osoittaja) ja tulehdustila, joka vaikuttaa ferritiiniarvoon.

Ferritiini (S-Ferrit)
Ferritiini on raudan imeytymis- ja varastoitumismuoto. Se on hyvä elimistön rautavarastojen mittari, ja Väsymys ja vetämättömyys saattavat johtua raudanpuutteesta. Ferritiinin tutkimus ilman lähetettä onnistuu Puhdin kautta; tutkimus kertoo rautavarastoistasi. Mittaamalla ferritiinin (S -Ferrit) arvon selvität elimistön rautavarastojen tilan.

Kuitenkin pelkän ferritiinin mittaamisen sijaan tulisi aina tarkistaa myös täydellinen verenkuva ja herkkä CRP. Ferritiinipitoisuus nousee usein infektioissa tai muissa tulehduksellisissa tiloissa. Täydellinen verenkuva kertoo hemoglobiiniarvon, joka laskee mikäli rautaa ei saada tarpeeksi.sen pieni pitoisuus on merkki raudanpuutteesta.

Huom. täydellisestä verenkuvasta löytyy myös arvoja, jotka kertovat rautavarastoista ja mahdollisesta anemiasta.

Verensokeri/ Diabetes

Verensokeri paastoarvo ( fP-Gluk),

Glukoosiarvo kertoo veren sokeripitoisuuden. Verensokeri vaikuttaa yleisvointiin ja vireyteen, lihasten ja aivojen toimintaan ja nälän tunteeseen.

Glukoositesti kertoo verensokerin näytteenottohetkellä. Sokeri on energiaravintoaine, jota keho käyttää polttoaineenaan. Niin lihakset kuin aivotkin tarvitsevat glukoosia toimiakseen.

Glukosin arvo kannattaa tutkia, jos tuntee usein nälkää, heikotusta tai janoa, koska nämä voivat olla merkki korkeasta tai alhaisesta verensokerista. Verensokeriin vaikuttaa ravitsemus ja haiman insuliinihormonin tuotanto. Insuliini säätelee sokerin määrää elimistössä.

Pitkä verensokeri ( B-HbA1C)

Pitkäaikainen verensokeri (B-HbA1c), eli sokerihemoglobiini ilmaisee veren pitkäaikaisen sokeriarvon. Sokerihemoglobiini kertoo diabeteksen kehittymisen riskin. Sen avulla voidaan päätellä, millainen kehitys henkilön verensokerilla on. Omilla elämäntavoilla on mahdollista vaikuttaa sokerin pitoisuuteen.

HbA1c-arvo kuvastaa veren glukoosin eli verensokerin määrää edeltävien 2-8 viikon aikana. Yhden päivän kohonnut verensokeri ei kykene vaikuttamaan pitkäaikaisen verensokerin määrään.

Pitkäaikainen verensokeri on käytännössä punasolujen hemoglobiini molekyyleihin hiljalleen kiinnittynyttä glukoosia. Glukoosin kiinnittymisvauhti on riippuvainen veren yleisestä glukoosin määrästä – sitä tarttuu hemoglobiinimolekyyleihin sitä enemmän, mitä korkeampi verensokeri on.

Kolesteroli/veren rasva-arvot

Kokonaiskolesteroli (fP-Kol)

LDL-kolesteroli (huono) (fP-Kol-LDL)

HDL-kolesteroli (hyvä) (fP-Kol-HDL)

Triglyseridit (fP-Trigly)

https://www.puhti.fi/tietopaketit/kolesteroli/

https://www.puhti.fi/tuote/lipidit/

Immunoglobuliinit

Immunoglobuliini A -tutkimus (IgA)
Immunoglobuliini A on vasta-aine, joka toimii siellä missä se kohtaa ensimmäisenä mikrobin eli hengitysteissä, limakalvojen pinnalla ja ruoansulatuskanavassa. Elimistössä on olemassa monenlaisia vasta-aineita, kuten IgA, IgG ja IgM. Yleisin yhden immunoglobuliinin puutos on IgA-puutos. IgA -tutkimusta käytetään myös osana keliakian tutkimusta.

Immunoglobuliinit ovat vasta-aineina toimivia proteiineja, joiden molekyyli koostuu kahdesta raskasketjusta ja kahdesta kevytketjusta. Ne jakaantuvat raskaiden ketjujen rakenteen perusteella ryhmiin IgA, IgD, IgE, IgG ja IgM.

IgA-testi voi auttaa lääkäreitä diagnosoimaan immuunijärjestelmään, suolistoon, maksaan, munuaisiin ja luuytimeen liittyviä ongelmia. Sitä käytetään myös arvioimaan autoimmuunisairauksia, kuten nivelreumaa, lupusta ja keliakiaa.

Henkilöillä, joilla on synnynnäisesti alhainen IgA-taso tai IgA:n puutos, on lisääntynyt riski autoimmuunisairauksiin, infektioihin, astmaan ja allergioihin.

Munuaiset

Kreatiini (P-Krea)
Kreatiniiniarvon perusteella arvioidaan munuaisten toimintaa.
Lihaksissa on kreatiniinia ja kreatiinifosfaattia, jotka ovat tärkeitä lihassolujen energian tuottamisessa. Energia-aineenvaihdunnan reaktioissa kreatiinista muodostuu kreatiniinia.
Elimistö ei kykene hyödyntämään kreatiniinia, joten se siirtyy veren ja munuaisten kautta virtsaan ja ulos kehosta.
Muodostuvan kreatiniinin määrä riippuu lihasten massasta.
Kreatiniinia on kehossa enemmän miehillä, koska heillä on luonnostaan naisia enemmän lihaksia. Hyvin lihaksikkaalla miehellä kreatiniiniarvo voi olla yli viiterajojen, vaikka munuaisten toiminta olisi normaalia.
Erityisen korkea kreatiniiniarvo voi merkitä sitä, että munuaiset eivät kykene poistamaan ainetta elimistöstä.

Pt-GRFeEPI

GFR-tutkimusta käytetään yleensä munuaisten kroonisen toiminnanvajauksen arviointiin. Myös henkilöille, joilla on sairaus, joka voi vaikuttaa munuaisten toimintaan, kuten diabetes, korkea verenpaine tai sydänsairaus, voi tutkimuksesta olla apua.

Lisäksi GFR-tutkimusta suositellaan lääkehoidon aloittamisen tai lääkeannoksen suurentamisen yhteydessä, etenkin riskipotilaiden kohdalla.

Munuaisten tulisi tutkimusta käytettäessä olla vakaassa tilassa, koska tutkimus ei sovellu munuaisten äkillisen vajaatoiminnan arviointiin. GFR-seurannan avulla munuaisten vajaatoimintaa voidaan kuitenkin ehkäistä.

Muita hyödyllisiä arvoja

Kalium (P-K)

Kalium on veren suola, joka on elimistölle välttämätön.
Kalium osallistuu sydämen, lihasten, munuaisten ja keskushermoston aineenvaihduntaan sekä hermoimpulssin siirtoon.
Kaliumin puute voi aiheuttaa sydämen laajentumisen ja lopulta väsymisen, jolloin sydämen supistuskyky heikkenee.
Elimistö ei itse tuota kaliumia, joten sitä on saatava ravinnon kautta.

Natrium ( P-Na)

Natriumia saadaan pääasiassa ravinnosta ruokasuolan tai suolaa luonnostaan sisältävien ruokien mukana. Ravinnosta saatava natrium ei kuitenkaan juuri vaikuta veren natriumarvoon, sillä munuaiset poistavat ylimääräisen suolan.
Munuaiset säätelevät hormonien avulla ja välityksellä natriumin pitoisuutta veressä.
Natrium on tärkeimpiä elimistön nesteiden suoloja. Sopiva veren ja muiden nesteiden natriumpitoisuus on välttämätön aineenvaihdunnan toiminnalle.

Kilpirauhasarvot

Kilpirauhasasiat ovat niin mutkikkaita ja kinkkisiä että tähän laitan vain linkin lisätietoihin, josta löytyy myös tietoa noista labrakokeista ja niiden lyhenteistä.

Tyreotropiini (S -TSH)
Tyroksiini, vapaa (S-T4-V)
Trijodityroniini, vapaa (S -T3-V)
S -TPOAb.

Linkit:

KIrjoitan myöhemmin jatko-osan tähän, jossa paneudutaan syvemmin vitamiineihin ja hivenaineisiin sekä siihen mitä niiden tasoista voidaan mitata verikokein.

Tässä jutussa olevien tietojan lähteenä on

Tuolta sivuilta löydät myös paljon lisätietoa laboratoriokokeista ja niiden suositusrajoista ym. ym. Otan myös mielellään palautetta vastaan, jos täällä on jotain virheitä tai muuten kommentoitavaa.

Kerro, kommentoi tai kysy lisää aiheesta.