Aihearkisto: MIelenterveys

Hivutustaistelu ketiapiinin kanssa

Kirjoitin jo aiemmin jutun Ketipinorista. Tässä linkki siihen.

https://noitawoimaa.fi/?p=642

Tämä on siihen jatko-osa. Kirjoitan tämän josko tästä olisi jotain apua samojen ongelmien kanssa painiville. Itse en todellakaan vielä tiedä miten tämä taistelu päättyy, mutta tuosta myrkystä aion päästä eroon. Lopputuloksia on vain yksi, vaikka se kestäisi miten kauan….

Aloitus

Alkuun vähensin ketiä 300mg :sta 100 mg:aan 2 kk aikana! Tuo oli ihan liian nopea tahti ja psykiatri ohjeisti vielä nopeampaan vähentämiseen. Vieroitusoireita tuli paljon ja pelottavia. Joten pakitin 150 mg:aan.

Onneksi löysin facebookin SSRI-vieroituksen suljetun vertaisryhmän yhden ystäväni avulla ja sain lisää tietoa aiheesta. En tiedä miten hirveässä kunnossa olisin ilman sitä. Sekä psykiatri että tk-lääkäri ohjeistivat ihan liian nopeaa pudotusta, tosin tk-lääkäri oli tässä huomattavasti fiksumpi ja varovaisempi.

Tässä linkki tuohon suljettuun ryhmään.

https://www.facebook.com/groups/786393404802840

Löytyy myös julkinen ryhmä:

https://www.facebook.com/groups/1685862111700395

Itse olen kuitenkin käyttänyt ketiapiinia 100-300mg 7,5 vuotta. Ne pääsevät todennäköisesti helpommalla, joilla käyttöaika lyhyempi.

Oma lääkkeen historia selvisi

Tilasin syksyllä 2020 kaikki psykiatrian polin paperini ja niistä selvisi tietenkin lääkehistoriani, kuin myös monta muuta asiaa. Osan olen selvittänyt suoraan Kanta.fi järjestelmästä.

Olen syönyt ketiapiinia vain ja ainoastaan unettomuuteen/yöunta parantamaan syksystä 2013 eli 7,5 vuotta. Alkuun annostus on ollut 100mg (25mg x1-4), kun vähempi ei vaikuttanut mitenkään. Sitten annostusta on nostettu 200 mg:aan syksyllä 2015, kun ei vähempi enää tehonnut. Sitten jo seuraavana kesänä eli 2016 nostettu 300 mg:aan kun ei tehonnut enää edellinenkään. Toki olin aivan pökerryksissä vähintään puoleen päivään tuosta annoksesta.

Jossain vaiheessa aloin ymmärtämään ettei näin voinut jatkua, kun en enää 300 mg:llakaan nukkunut. Ensimmäiset, ihan liian nopeat vähennysyritykset loppuivat heti alkuunsa järkyttäviin vieroitusoireisiin sekä totaaliseen unettomuuteen. En psykiatrin ohjeilla olisi koskaan onnistunut lopettamaan lääkettä. Terveysaseman omalääkäri onneksi varoitteli, että loppuvaihe täytyy tehdä to..ooosi hitaasti.

Ketiapiinin erikoisvahvuudet

Laskin 10% tiputusannoskoot ja määrät 125 mg:sta nollaan ja otin yhteyttä terveysaseman omalääkäriin. Tosin nyt vaikuttaa siltä etteivät laskemani määrät riitä, kun aikataulua joutuu venyttämään pidemmäksi. Omalääkärini kirjoitti E-reseptit kaikista vahvuuksista. Sitten tilasin ne Yliopiston apteekin verkkokaupasta. Toki hommaan tuli vähän mutkia matkaan, koska välissä oli joulun pyhät ja tilaus onnistui hukkumaan apteekissa. Kaikkiaan reseptien hankkimiseen ja lääkkeiden tekemiseen/toimitukseen meni noin 2kk. Onneksi minulla oli lääkekatto täynnä ja sain vahvuudet omavastuulla eli 2,50 € per vahvuus. Muuten hinta olisi ollut jotain 70 € luokkaa 4 eri vahvuutta kaikkiaan, voi olla että tuo oli hinta ennen Kela-korvausta eli loppusumma ei kuitenkaan ole mikään ihan järkyttävä. Lääkkeet tulivat kapseleina kukin vahvuus tietenkin omassa purkissaan. Ei tarvitse murskata ja punnita niitä viheliäisiä pikku tabletteja tai läträtä liuoksien kanssa.

YO-Apteekin verkkokauppa

Ja Yliopiston apteekista pystyy tilaamaan lääkkeitä mihin päin maata tahansa. Paketti toimitetaan tilaajan valitsemalla tavalla. Tilauksen voi tehdä puhelimitse tai verkkokaupan chatin kautta. Chat on siitä helppo että samalla voi puuhailla kotona jotain muuta, kunhan muistaa vilkuilla chattia välillä. Ja kaikki lääkkeet saat kerralla eikä joudu juoksemaan lähiapteekissa montaa kertaa, kun kaikkea ei kuitenkaan ole varastossa, enkä tiedä tekevätkö tällaisia valmisteita lainkaan. Mutta kannattaa varautua pitkään toimitusaikaan erikoisvalmisteiden kohdalla.

Matka jatkuu…

Olin 125 mg:n annoksessa 2 kk, koska apteekin toimitus takkuili. Sitten kuukausi 100 mg:ssa. Luulin taas että kaikki menee hyvin, mutta sitten pudotin annoksen 87,5 mg:aan. Ei mennyt enää hyvin. Vielä samana iltana iski migreeni, joka ei loppunutkaan pariin tuntiin kuten normaalisti.

Seuraavana aamuna näköhäiriöt jatkui, puhe sammalsi ja päätä särki edelleen. Oireet olivat kaikkiaan niin pelottavat että soitettiin ambulanssi. Totesivat että ei mitään neurologista infarktia tai vastaavaa, mutta veivät silti lähisairaalan päivystykseen. Silloin en vielä tajunnut oireiden syytä.

Taas takapakkia

Luulin että oireet katosi muutamasta piikistä (pahoinvointilääke, kipulääke, lihasrelaksantti), mutta kotiin päästyä ne kuitenkin jatkuivat. Lääkäri oletti niiden johtuvan niskajumin ja migreenin yhdistelmästä. Itse asiassa oireet vain pahenivat pikku hiljaa. Vaikutus annoksen pienentämisestä ei tule heti, vaan oireet alkavat pikku hiljaa muutaman päivän kuluessa ja pahenevat.

Näin kävi nytkin. Näköhäiriöt jatkuivat, vuorotellen kuuma ja vilunväreitä, oksettava olo, huimaus, kiertohuimaus, voimaton olo, heikottava olo, sydämen tykytys…. Neljäntenä aamuna vähennyksestä päätin palata 100 mg:aan. Vaikutus ei vain siinäkään tule välittömästi… Pelkäsin oireiden pahenevan entisestään. Pakko hidastaa pudotustahtia eli pudotusväliä pidentää 6-8 viikkoon, mikä taas tarkoittaa koko projektin pitenemistä. Ja 10% ohjeesta ei auta lipsua. Aiemmin alkoi tulla myös kasvojen pistelyä ja puutumista, sekä pientä nykimisen tunnetta kasvolihaksissa, siksi en nyt uskalla jatkaa tällä vahvuudella, vaan peruutan takaisin 100 mg:aan vaikka kuukaudeksi.

Keskustelin messengerissä yhden samoja asioita tai paljon pahempia kokeneen ihmisen kanssa tästä aiheesta ja sain onneksi taas muutamia vinkkejä ja vertaistukea.

Mad in Finland

Löysin uudelleen sivuston Mad in Finland, alla linkki sinne. Sieltä löytyy paljon infoa ja tarinoita näihin asioihin liittyen. Ajattelin myös tarjota omia tekstejäni ja tarinaani sinne.

https://madinfinland.org/

https://www.facebook.com/Mad-In-Finland-Tarpeenmukainen-hoito-ry-869167999915060

https://www.madinamerica.com/

https://www.facebook.com/madinamerica/

Vaiettu aihe

Tämä aihe olisi sellainen, mikä pitäisi nostaa julkisuuteen enemmän sekä ihmisten tietoisuuteen. Liki kaikki sote- ja mielenterveyspuolen järjestöt ovat kuitenkin sitoutuneet noudattamaan keskusliittojensa sääntöjä, joissa useimmiten luvataan olla puuttumatta lääkehoitoihin. Päinvastoin pitäisi kannustaa potilaita ottamaan lääkkeensä, eikä puuttua terveydenhoidon epäkohtiin.

Aihe on siis sellainen, johon ei saisi julkisesti puuttua tai sitä arvostella, eikä ainakaan kannustaa potilaita lääkkeiden vähentämiseen missään tapauksessa. Tämä taas johtaa siihen, että ihmiset voivat ajautua umpikujaan, kun eivät tiedä mistä saisivat tietoa, apua ja vertaistukea näihin asioihin. Auttaako se oikeasti ketään, no ei varmasti auta! Jos järjestöt eivät voi antaa vieroitukseen vertaistukea, kuka sitten? Ihmiset myös potevat syyllisyyttä ongelmistaan lääkkeiden kanssa, vaikka syy ei ole lainkaan heissä. Työssä käyvälle myös pitkä vieroitusprosessi on käytännössä mahdoton. Siihen tarvitaan muutenkin luonteenlujuutta ja vakaata päättäväisyyttä. Prosessiin ei kannata edes ryhtyä, jos muut asiat eivät ole kunnossa. Ja edelleen osa lääkäreistä väittää ettei neurolepteissä tai SSRI-lääkkeissä ym. ole mitään riippuvuuden vaaraa.

Tässä taas yksi syy mikä johtaa siihen etten varmaan voi enää itse toimia minkään sote-järjestön kokemustoimijana. En vaan voi vaieta näistä asioista, enkä muistakaan terveydenhoitoon ja lääkkeisiin liittyvistä epäkohdista. Katsotaan sitten, miten tämä homma etenee ja minkä kanavan löydän tämän asian eteenpäin viemiseksi. En ainakaan aio luovuttaa missään suhteessa tämän asian suhteen…

Tämä tarina myös jatkuu….

Tässä vielä linkkejä liittyen aiheeseen.

https://www.suomenmaa.fi/uutiset/nuorille-maarataan-psykoosilaakkeita-vaikka-vaikutuksia-ei-tunneta-raju-laakitys-vaatisi-seurantaa/

https://www.lily.fi/blogit/curvy-healthy/mita-laakkeiden-lopettaminen-tekee-ihmiselle/

http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/ketipinorin-vaaroista-vaietaan-suomessa

https://www.hankalapotilas.net/2012/01/neuroleptit-nykyajan-ihmelaakkeet/

https://www.mielipalvelut.fi/artikkelit/vaiettu-kansantauti-eli-masennuslaakeriippuvuus/

http://akukopakkala.fi/piilotettu-kansansairaus-ssri-riippuvuus/

EX-koulukiusattu ja esiintymiskammoinen

Ex-koulukiusattu ja esiintymiskammoinen
Ensin oli aikomus tehdä näistä aiheista kaksi eri tekstiä, mutta koska ne liittyvät vahvasti toisiinsa, päätin kirjoittaa niistä yhdessä. Blogissa on myös toinen teksti joka sivua tätä aihetta ja se voi esiintyä myös muissa teksteissäni, koska on osa elämääni.

Tässä linkki toiseen tekstiini:

https://noitawoimaa.fi/?s=kokemustoimija

Taustaa

Olen perheeni ainoa lapsi ja sairastanut lähes koko ikäni harvinaista hengityssairautta nimeltä bronkiektasia, tarkoittaa parantumattomia keuhkoputkien laajentumia. Lisäksi on ollut astma, refluksi ja migreeni. En myöskään ollut koskaan päivähoidossa ennen kouluikää, koska äitini oli perhepäivähoitaja. Siitä varmaan osin johtuu että en oppinut pitämään puoliani ja olin todella ujo ja hiljainen vieraiden ihmisten seurassa.

Olin lapsena myös paljon sairaalassa, mikä varmaan osaltaan lisäsi omaa epävarmuutta. Koin jo silloin olevani jollain tapaa erilainen, koska ei “normaalit” lapset joudu viettämään aikaa sairaalassa ja he jaksavat kirmailla pitkin maita ja mantuja toisin kuin minä. Jälkeenpäin ajatellen olisin ehkä kaivannut sellaista rohkaisua pienestä pitäen, että olet täydellinen juuri tuollaisena ja muista aina pitää puolesi! Nyt sain huolenpitoa ja suojelua, mutta en rohkaisua itselleni tai itsetunnolleni. Mutta en tästä syytä ketään, koska eihän tuollaisia asioita 70-luvulla juurikaan ajateltu. Olisin aina myös halunnut itselleni vaikka isoveljen joka olisi pitänyt puoliani ja jonka kanssa olisi voinut vaikka tapella….😉

Erilaisena yksin

Jo ensimmäisinä koulupäivinä ekalla luokalla en uskaltanut mennä muiden touhuihin mukaan vaan katselin vierestä. Sain kyllä jollain tapaa kavereita vielä ala-asteen alkupuolella, mutta jossain vaiheessa nämäkin kaverit kääntyivät minua vastaan. Pojat kyllä silloin tykkäsivät minusta, mutta ehkä sekin osin teki muut tytöt kateelliseksi. Olin myös fiksu ja oppiminen oli minulle helppoa. Pärjäsin hyvin kaikissa aineissa vaikka kuvaamataito, käsityöt ja matikka olivat lempiaineitani sekä maantieto ja äidinkieli. Hikarithan tulevat yleensä kiusatuiksi, vaikka en oikeasti ala-asteella koskaan lukenut läksyjä, ainoastaan tein tehtävät. Pärjäsin sillä niin, että lopputodistuksen keskiarvo oli 9.

En sairauteni takia myöskään pystynyt juurikaan juoksemaan, mikä vaikeutti liikuntatunteihin osallistumista. Toki minulla oli lääkäriltä suositus että osallistun sen verran kuin tuntuu hyvältä. Mutta tulin aina valituksi viimeisenä urheilujoukkeisiin ja se oli yhtä piinaa.

Pikku hiljaa tulin myös vainoharhaiseksi kaiken supinan ja kuiskuttelun sekä selän takana hihittelyn johdosta. Ala-asteella kiusaajat eivät useinkaan olleet aina samoja vaan olin yleinen kohde. Joskus sain ex-kavereilta kiusaamis-puhelinsoittoja kotiinkin. Joskus taas joku ylempi luokkalainen taksia odotellessa saattoi alkaa kiusaamaan vain ihan huvikseen.

Yläasteen helvetilliset vuodet

Muistaakseni tilanne yläasteelle siirryttäessä oli jo lähtökohtaisesti huono, koska kaksi parasta kaveriani oli muuttanut jo aiemmin pois paikkakunnalta. Ei siis ollut lähtökohtaisesti ketään kaveria yläasteen aloittaessani.

Yläasteella kiusaajaryhmä ehkä hiukan muuttui eli kiusaajia olivat pääasiassa pojat, mutta suosittujen tyttöjen lauma komppasi heitä. He avustivat hihittelyllä ja muulla paskan puhumisella. Ja nekin jotka joskus ala-asteella olivat olleet kavereitani liittyivät tähän ryhmään. Toki minulla oli kyllä pari ystävää koko yläaste-ajan, mutta he eivät minua uskaltaneet puolustaa, koska olisivat siten itse joutuneet silmätikuksi.

Kiusaaminen oli lähinnä nimittelyä. Keuhkojeni takia ryhtini ja selkäni oli hiukan kumara jo tuolloin, joten kameli, kyttyrä tai laama olivat minulle oivia haukkumanimiä. Tyttöjen suusta kuulin taas että ”Ei se oo niin pahan näköinen, mut helvetin tyhmä” ja muuta vastaavaa. Eli oikeasti olin nätti ja todella fiksu, mutta en sitä tuolloin itse tajunnut. Kovin fyysistä kiusaaminen ei ollut, mutta henkisesti sitäkin rankempaa. Murkkuikäisenä tuollainen jättää hirveät arvet.

Kamalimpia olivat tunnit, joilla opettaja ei pystynyt pitämään mitään kuria. Niitä pelkäsin eniten. Joskus joku opettaja lähti itkien luokasta. Kerran yksi pölvästi pojista alkoi tökkiä harpilla selkääni tunnilla, se oli ainoa fyysinen kiusaaminen. Siihen onneksi puuttui yksi luokkamme tytöistä, kiitos hänelle, muistan sen ikuisesti. Välillä läheteltiin minulle lappusia luokassa, joissa luki jotain inhottavaa.

Kiusaamiseen toki yritettiin puuttua yläasteella, mutta opettajan ja pahimman kiusaajan vanhempien kanssa puhuminen vain pahensi tilannetta jonkin ajan kuluttua. Tilanne meni siihen että kun oli ”paha” päivä tulossa koulussa, en pystynyt syömään mitään aamulla ja tuoremehunkin oksensin pitkin pihaa. Usein sitten jäinkin ”sairaana” kotiin. Kävin myös psykologilla kerran, mutta hän vain totesi että ”Ei sussa ole mitään vikaa, vaan sun kiusaajissa”. Ei se silloin juuri minua auttanut. Mutta olen onnellinen, että en ole nyt tuossa tilanteessa ja tuon ikäinen, koska todennäköisesti minuun pumpattaisiin masennuslääkkeitä ym. ja niiden vaikutuksista ei oikeasti kukaan voi olla varma.

Esiintymiskammo

Tämän kaiken seurauksena minulle tuli todella paha esiintymiskammo, pelko suuria ihmismääriä kohtaan, masentuneisuutta ja ahdistusta, joita ei silloin diagnosoitu mitenkään. Tulin vieläkin hiljaisemmaksi ja sisäänpäin vetäytyneeksi. Kenenkään kanssa en voinut asiasta keskustella, en edes vanhempieni. Kehittelin omat mielikuvitus-maailmani sille, millaisen olisin halunnut elämäni olevan. Iltaisin fantasioin itseni uneen. Kuuntelin myös paljon musiikkia. Kävin joskus kaverin kanssa leffassa tai muutaman kerran koulun discossa, mutta eipä tuo onnea tuonut, kun siellä oli samat kiusaajat sielläkin.

Sain ensimmäisen poikaystäväni kirje-kaveruuden myötä, mutta sekin loppui siten että hän mitään ilmoittamatta ”katosi”. Se oli helppoa, kun en ollut koskaan edes käynyt hänen kotonaan, kun hänellä oli auto ja minä alaikäinen. Se jätti lisää haavoja ja epäluottamusta. Tosin ymmärrän hänen reaktionsa, koska olin itse tuolloin niin rikki ja kykenemätön mihinkään parisuhteeseen kuin vain voi olla. Mutta silloin en tietenkään sitä tajunnut.

Sain yläasteen lopulla uuden ystävän, joka oli minulle kuin kultakimpale. Hän muutti lopulta asumaan meille omien taustojensa takia sijaisperheeseen. Hänen kanssaan pystyin vihdoin puhumaan. En tiedä oikeasti miten rankkaa se oli hänelle, koska ei hänenkään elämänsä ongelmatonta ollut. Tästä johtuen aloin tulla ulos kuorestani ja elämään… Askel kerrallaan. En voi koskaan kyllin kiittää häntä tuosta ajasta.

18 v ja ammattikoulu

Elämäni alkoi muuttua, kun lopetin lukion kesken (ensimmäinen itsenäinen päätös) ja menin ammattikouluun autopuolelle. Yksi suuri onni oli oma auto ja ajokortti. Olin vihdoinkin vapaa! Ei enää kiusaajia, uusi ympäristö ja maantie kutsui. Olin tuossa vaiheessa jo rohkeampi, mutta todella ujo vieläkin. Poika-lauman keskellä olo tosin oli huomattavan paljon kotoisampi. Ammattikoulu meni minulta helposti ja sain luokan parhaan stipendin molempina vuosina. Edelleen jännitin kyllä esiintymisiä ja vieraita ihmisiä aivan hirveästi. Small talk oli minulle tyystin vieras ja mahdoton käsite.

Muutin kotoa pois 19-vuotiaana. Valitsin myös tarkoituksella itselleni haastavan työn eli asiakaspalvelun autovaraosamyyjänä. Jouduin siis ihmisten kanssa tekemisiin koko ajan ja vielä miesvaltaisella alalla. Tuolloin oli vielä paljon ennakkoasenteita, tosin ensimmäisessä työpaikassani oli naisenemmistö. Toinen omistaja oli nainen. Opiskelin myöhemmin vielä autoteknikoksi, mutta jatkoin varaosapuolella koko sen ajan, kun olin töissä eli noin 20 vuotta. Nykyään olen työkyvyttömyyseläkkeellä keuhkojeni takia.

Tuon ajan miessuhteeni tuppasivat jäämään melko lyhyiksi, 3 vuotta taisi olla maximi. Olin edelleen melko rikki sisältä, eikä minulla ollut keinoja ilmaista tunteitani järkevällä tavalla. Tai ehkä en edes tiennyt miten niitä ilmaistaan. Kaikki mennyt tuska oli edelleen sisälläni ja haki reittiä tulla ulos. Itsetuntoni oli melkoisen huono, en pitänyt itseäni arvokkaana.

Elämää

Rohkeutta sain kuitenkin pikku hiljaa lisää. Takapakkeja kuitenkin tuli aina välillä. Avomieheni kuolema autokolarissa ollessani 25 vuotias, pisti minut ajattelemaan asioita syvemmin ja kasvatti minua henkisesti varmaan monta vuosisataa. Päätin myös että hänen kuolemallaan täytyi olla jokin merkitys. Päätin että aion itse ainakin tehdä kaikkeni löytääkseni sen merkityksen.

Minulle se merkitys oli tuo henkisen kasvun paikka. Rohkeuteni kasvoi myös aimo harppauksen, mutta patoutuneisiin tunteisiin tuli taas vain lisää kuormaa. Enkä vieläkään osannut kunnolla ilmaista tunteitani. Tuotakaan tilannetta ei käsitelty enkä käynyt psykologilla. Onneksi minulla oli koirani, joka lohdutti sekä muutama hyvä kultaakin arvokkaampi ystävä.

Yritin myös liian nopeasti tuon kolarin jälkeen hypätä uusiin ihmissuhteisiin. Ne päätyivät melko lyhyeen. Nyt tosin olin jo vähän ihmissuhde-taitoisempi kuin aiemmin. Arvostin myös itseäni enemmän, mutta en silloinkaan riittävästi.

Uusi elämä

2000-luvun taitteessa muutin Kanta-Hämeeseen, sain kertaheitolla avomiehen ja uusioperheen. Siinä olikin melkoinen sopeutuminen minulla ja koirallani. Poikani syntyi 2002. Raskaus ja sen jälkeinen aika laukaisivat pahenevan ahdistuneisuushäiriön ja masennuksen. Osatekijänä on myös voinut olla käsittelemättömät asiat elämässäni, vuosia jatkunut raudan puute sekä tunteiden tukahduttaminen.

Sain masennuslääkityksen ja rahoittavia. Elin usvassa ja tunteilta lähti terä. En edes muista kunnolla poikani ensimmäisiä vuosia. Olin myös todella väsynyt. Jossain vaiheessa kävin traumaterapiassa käsittelemässä kolari-asiaa sekä myös psykiatrisen hoitajan luona säännöllisesti.

Ikävä kyllä koin myös uusioperheessäni jotenkin ulkopuolisuuden tunnetta, eli tunnetta että en kuulu joukkoon. Avioliitto päättyi eroon vuonna 2015 ja tuo vuosi toi mukanaan myös paljon muuta uutta elämääni. Poikani oli tuolloin 13v.

Uusi alku kasvulle

Vuonna 2015 valmistuin Hengitysliiton kokemustoimijaksi. Tuolloin vielä ajattelin että mahtaako tämä koskaan minulta onnistua, koska kokemustoimijan on tarkoitus esiintyä ihmisille omaa kokemustarinaansa kertoen. Tuolloin vieläkin jännitin esiintymistä hirveästi.

Olin jo aiemmin päässyt kaikista psyykelääkkeistä eroon. Ainut mikä on vieläkin työn alla on Ketipinor nukkumiseen. Siitä on täällä oma juttunsa.

https://noitawoimaa.fi/?s=ketipinor

Kokemustoimijuus avasikin elämääni niin paljon mahdollisuuksia ja uusia ovia, etten olisi ikinä uskonut. Se on myös asia, joka on vienyt minua kaikkein eniten eteenpäin sekä esiintymispelon että kiusaamisten jättämien jälkien kanssa.

Omaa tarinaani työstäessäni ja kertoessani sitä kerta kerralta avoimemmin, on se muuttanut omaa suhtautumistani itseeni. Se on myös tuonut valtavan halun pyrkiä vaikuttamaan asioihin ja auttamaan muita ihmisiä. Olen jopa tehnyt videoita ja podcasteja sekä tulen lähiaikoina esiintymään meidän paikallis TV:ssä.

Olen kasvanut ihmisenä viimeisen viiden vuoden aikana enemmän kuin koskaan ennen. Olen oppinut paljon sekä itsestäni että kiusaajistani. Kiusaamistarinani oli vuonna 2019 Koulurauhaa – lehdessä omin sanoin kirjoitettuna, mutta nimettömänä. Myös sen tarinan kirjoittaminen vei minut aimo harppauksen eteenpäin.

Olen myös huomannut, että kun on itselle tärkeä aihe tai päämäärä, ei esiintyminen kammota ja sitä suorastaan odottaa innostuneena. Olen siis puhunut jopa noin sadalle ihmiselle ja selvinnyt siitä erinomaisesti. Vielä viisi vuotta sitten en tätä olisi uskonut jos joku olisi tullut tämän kertomaan.

Myös kun on valmistellut oman esityksen hyvin ja eritoten kun tietää mistä puhuu. Ja kukapa tietää sinusta itsestäsi parhaiten? Myös se että palaute on ollut positiivista ja että esiintymiseni on auttanut muita, kannustaa eteenpäin. Olen myös tajunnut olevani poikkeuksellisen älykäs, lahjakas ja luova monellakin eri tapaa. Toki minullakin on puutteita, kenenkään ei tarvitse edes yrittää olla täydellinen. Olen edelleen huono näyttämään tunteita, touhuan liikaa asioita kaiken aikaa, sanon jotkut asiat liiankin suoraan, pyrin liikaa täydellisyyteen ja toki moni piirteeni voi joitain ärsyttää. Olen kuitenkin minä kaikkine näine ominaisuuksineni ja olen ylpeä siitä. Ja olen ylpeä siitä että uskallan olla ylpeä itsestäni.

Johtopäätös

Nyt pyydän anteeksi kiusaajiltani seuraavasta. Olen itse tullut siihen lopputulokseen, että ne jotka kiusaavat, ovat yleensä varustettu huonolla itsetunnolla, heillä voi olla pahojakin ongelmia kotona ja useasti he eivät ole älyllisesti kovin lahjakkaita. He myös voivat purkaa omaa pahaa oloaan siihen, että kiusaavat muita. Se ei toki silloin kiusattua lohduta pätkääkään, mutta jälkeenpäin näkee selkeästi nämä asiat. Ja tavallaan säälin heitä.

Itsellä oli vuosikymmeniä hirveä koston ja näyttämisen fiilis kiusaajille, mutta viimeisen viiden vuoden aikana se on melkein kokonaan hävinnyt. Koska lopputulos on nyt se, että itsellä menee hyvin eikä mitään hajua ovatko kiusaajat kaikki edes hengissä.

Tämä on vain ja ainoastaan minun elämä ja vain minä päätän ja olen vastuussa miten sen elän. Yritän myös saada muita ihmisiä ymmärtämään saman. Yritän myös pitää elämäni vapaana asioista, jotka tuovat minulle mielipahaa tai vievät vain energiaa ja aikaa, antamatta mitään.

Vinkkejä

Kaikki mitä kannat mukanasi taakkanasi sekä miten suhtaudut asioihin tai itseesi, vaikuttaa jopa terveyteesi. Kun pääset taakoistasi eroon ja pystyt avaamaan sisimpäsi ottamaan rohkeasti vastaan jokaisen päivän ja annat itsellesi kaiken sen arvon mikä sinulle ainutlaatuisena ihmisenä kuuluu, huomaat että mikään ei enää ole mahdotonta ja jokainen päivä saa ihan uudenlaista potkua.

Kaikki on siis kiinni vain, yksin ja ainoastaan sinusta itsestäsi. Vaikka kiusaajat ovat hankaloittaneet elämääsi, sinä itse kuitenkin olet siitä vastuussa eikä kannata antaa heille sitä, että onnistuisivat pilaamaan elämäsi. Marttyyriys ei auta ketään. Yritä sitä vastoin keksiä ja harrastaa asioita, joilla saat kasvatettua omaa itseluottamustasi, itsetuntemustasi ja rohkeuttasi. Se on mahdollista, koska minäkin olen saanut sen tehtyä 😍.

Meillä jokaisella on siihen omat tapamme, mikä pätee minuun ei välttämättä toimi sinulla. Mutta se vaatii rohkeutta, aina pikkuisen enemmän ja sen että ajoittain poistut omalta mukavuusalueeltasi ja ylität itsesi sekä rajasi. Kun teet sen kerran, yleensä haluat tehdä sen uudestaan. Joka kerta rohkeutesi ja itsevarmuutesi kasvaa. Tietenkin voit jatkaa sitä vanhaa turvallista elämääsi ilman riskejä, mutta mieti, onko se sitä mitä oikeasti haluat? MItä sinä oikeasti haluat ja millainen haluat olla? Kukaan muu ei voi estää sinua olemasta sinä ja elää sinunlaistasi elämää kuin sinä itse. Kaikki muut ovat vain tekosyitä. Ja huom. tämä on vain minun käsitys asiasta, tästä saa olla eri mieltä.

Ole lempeä itsellesi, etene askel kerrallaan ja anna itsellesi ja elämällesi mahdollisuus!! Sinulla on vain tämä yksi elämä ja sinä olet ainutlaatuinen ihminen vaikka olisit kuinka epätäydellinen ja erilainen. Meidän kuuluukin olla erilaisia. Maailma olisi pirun tylsä paikka jos olisimme kaikki samanlaisia!

Vaikka olisit tehnyt tähän mennessä mitä tahansa, aina voi muuttaa elämän suuntaa ja kääntää uuden sivun. Se vaatii vain sinun päätöksen, ei enempää eikä vähempää.

Jos joku haluaa keskustella asiasta kanssani tai muuten vain vaihtaa ajatuksia, niin minulle voi lähettää sähköpostia.

Zemppiä erinomaiseen elämään, se alkaa juuri nyt!

kirsi.maria.koivu@gmail.com

Tässä vielä linkkejä sivuille, joista voi olla hyötyä näiden aiheiden kanssa.

http://www.koulukiusaaminen.fi/

https://mieli.fi/fi/mielenterveys/vaikeat-el%C3%A4m%C3%A4ntilanteet/koulukiusaamisen-kohteeksi-voi-joutua-kuka-tahansa

https://anna.fi/hyvinvointi/itsetuntemus/nain-koulukiusaamisen-jattamat-jaljet-voivat-ilmeta-aikuisialla-asiantuntija-on-hyva-tietaa-mista-oma-kaytos-johtuu

https://www.apu.fi/artikkelit/koulukiusaattu-kirjailija-antti-ronka-minusta-tuli-silmatikku-en-osannut-puolustautua-ja-alistuin

https://elomedia.elo.fi/artikkelit/mika-esiintymisessa-pelottaa

https://jukkaniittymaa.com/2018/05/06/miten-hillita-esiintymispelkoa-tai-jannitysta/

Lääkeriippuvuus – lääkäreiden vastuu?

Artikkeli sisältää mainoslinkkejä, jotka merkitty * (tähdellä) ja kirjoitettu kursiivilla linkkiä edeltävä teksti.

Koska kirjoitin hiljattain omasta ketiapiinin purkusuunnitelmasta, päätin että nyt on aika kirjoittaa teksti myös lääkeriippuvuudesta yleisemmällä tasolla. Se on suurempi ongelma kuin myönnetään eikä varmaan kukaan tiedä mikä on todellisuus. Itse olen vuosien mittaan tajunnut oman herkkyyden tulla riippuvaiseksi lääkkeistä ja myös taistellut irti monista lääkäreiden määräämistä lääkkeistä ihan itsekseni. Moni ei kuitenkaan välttämättä edes itse tajua omaa riippuvuuttaan, ei myönnä sitä tai ei vain uskalla puhua siitä. 

Erilaiset riippuvuudet

Riippuvuuksia on monenlaisia, mutta tässä jutussa keskityn vain lääkkeisiin liittyviin ja pääosin omiin kokemuksiin. Joitakin lääkkeitä ei edes mielletä riippuvuutta aiheuttaviksi, sanan varsinaisessa merkityksessä. Silti kehosi on niin tottunut lääkkeeseen, että et voikaan helposti lopettaa sen käyttöä kun haluaisit tai ei ole enää tarvetta lääkettä käyttää. Toki tämäkin on henkiökohtaista. Monia psyyken lääkkeitäkään ei kuitenkaan edes suositella lopetettavan liian nopeasti. Elimistön täytyy sopeutua olemaan ilman lääkettä. 

Fysiologinen riippuvuus on tilanne, jossa käyttäjän elimistö on tottunut riippuvuutta aiheuttavaan asiaan, jolloin käytön/toiminnan lopettaminen saattaa aiheuttaa fyysisiä vieroitusoireita. Fyysiseen riippuvuuteen liittyy usein myös toleranssin kasvu, eli pienet määrät riippuvuutta aiheuttavaa ainetta eivät enää vaikuta toivotulla tavalla elimistöön vaan annostusta täytyy kasvattaa. Aina näinkään ei kuitenkaan ole (psyyken lääkkeet), vaan olet ehkä käyttänyt jotain lääkettä samalla annostuksella vuosia, mutta et silti pysty lopettamaan sitä ongelmitta tai ilman mittavia vieroitusoireita. 

Psyykkinen riippuvuus on riippuvuutta mielihyvän tunteeseen tai kokemukseen, jonka jokin asia saa aikaan. Psyykkiseen riippuvuuteen ei liity suoraan fyysisiä vieroitusoireita, mutta psykosomaattisia oireita voi olla, mutta psyykkinem riippuvuus voi olla yhdessä fyysisen riippuvuuden kanssa. Eli voit vaikka pelätä masennuslääkkeen lopettamisen seurauksia niin paljon ettet uskalla lopettaa. Jos sinulle on määrätty jokin unta parantava lääke, voit pelätä nukkumattomuutta tai univajetta niin paljon ettet uskalla tai pysty lopettamaan lääkettä. 

Mistään riippuvuudesta irti pääseminen ei ole helppoa ja se vaatii sekä omalta perheeltä että itseltä hirmuista tahtotilaa ja jaksamista. Vertaistuki ja tuki yleensä olisi tuossa tilanteessa kullan arvoista. Ja se ettei asiaa tarvitsisi häpeillä ja salata. Useimmiten olemme kuitenkin joutuneet lääkekoukkuun tahtomattamme tai jonkin vaikean elämäntilanteen tai sairauden seurauksena. 

Monet eri lääkkeet aiheuttavat erilaisia riippuvuuksia

Itse olen ollut riippuvainen SSRI-masennuslääkkeistä, nukahtamislääkkeistä, rahoittavista, vahvoista kipulääkkeistä ja viimeisenä ketiapiinista, yöunta parantavana lääkkeenä. Ketiapiinin purku on parhaillaan kesken ja se tuntuu olevan näistä ehdottomasti pahin ja vaikein, vaikka sen ei joidenkin lääkäreiden mukaan pitäisi aiheuttaa riippuvuutta. 

Yhdenkään lääkärin tai lääkkeen kohdalla en ole saanut mitään varoitusta riippuvuusriskistä tai toleranssin kasvusta lääkettä aloitettaessa. Kyseessä on kuitenkin useampi lääkäri. Myöskään verikokeita tai muita alkututkimuksia tai seurantatutkimuksia ei näiden lääkkeiden käytön takia/aikana ole tehty. Toki muista syistä on otettu labrakokeita ja EKGtä. Minulla kuitenkin on taustalla sekä sukurasite diabetekseen että sydän- ja verisuonisairauksiin, olen nuoresta asti sairastanut migreeniä, astmaa, bronkiektasiaa ja refluksia sekä myöhemmin sairastunut 2 tyypin diabetekseen, maksa-arvot olleet koholla (rasvamaksa) ja verenpaineet heitelleet puolelta toiselle. Eli tarkkaa harkintaa olisi pitänyt käyttää jokaisen lääkkeen kohdalla. Ainoa mistä joku lääkäri varoitti, on nukahtamislääke, vaikka siitä vieroittautuminen ja sen haittavaikutukset ovat lasten leikkiä tähän ketiapiiniin verrattuna. 

Jos näistä asioista puhuttaisiin avoimesti ja lääkäritkin niin tekisivät, ihmisten olisi helpompi hakea apua sitä tarvitessaan. Eikä ongelmat välttämättä pitkittyisi ja pahenisi häpeän ja salailun takia. Myös se ettei lääkkeistä irrottautumiseen saa juuri mitään tukea saati vieroitushoitoa, vaikeuttaa tilannetta ja pahentaa ihmisten ongelmia. Veikkaan että pitkässä juoksussa tuosta tulee iso lovi valtion kassaan. 

Muita hoitotapoja kuin lääkkeet 

Omasta mielestäni psyyken ja unen häiriöitä hoidetaan ihan liikaa lääkkeillä, kun taustalla voi olla muitakin syitä. Moneen asiaan voi myös vaikuttaa ravitsemuksella ja huolehtimalla riittävästä ravintoaineiden saannista. Taustalla voi myös olla jokin muu sairaus. 

Toki elämässä tulee aikoja, jolloin ihminen on surullinen tai jopa masentunut. Mutta eikö surukin ole normaali olotila, tarvitseeko se lääkitä pois mielialalääkkeillä? Toki jos tila jatkuu pitkään ja muuttuu masennukseksi, on tilanne toinen. Ensisijainen vaihtoehto pitäisi kuitenkin olla keskusteluapu, terapia ja vertaistuki. Usein kuitenkin käy niin että potilas saa pillerireseptin ja resurssien puutteessa muutaman keskustelukerran hoitajan kanssa ja homma on siinä. Tai aina ei välttämättä sitäkään. Lääkkeitä myös uusitaan kuin liukuhihnalta, tarkistamatta edes välillä tarvitseeko potilas vielä lääkkeitä vai olisiko aika lopettaa tai ainakin vähentää lääkkeitä.

Toki masennuslääkkeille ja muille psyyken lääkkeille on tarvetta joidenkin kohdalla, mutta tuntuu että osa ihmisistä tulee vain sairaammiksi pillereitä popsittuaan tai sitten tulee vanhojen ongelmien tilalle uusia .

LIsätietoa masennuksesta:

https://www.puhti.fi/tietopaketit/masennus/

*Puhdin sivuilta löytyy paljon infoa masennuksesta, sen syistä ja hoidosta sekä myös mahdollisuus mitata ilman lääkärin lähetettä masennukseen vaikuttavia asioita verikokein. 

https://track.adtraction.com/t/t?a=1299881114&as=1535154746&t=2&tk=1

Omaa historiaa

Itse elin 2002 vuodesta eteenpäin vuosia sellaisessa pilleripöhnässä etten muista noista vuosista juuri mitään. En myöskään itkenyt, mutta en juuri nauranutkaan, kun masennuslääkkeet veivät terän tunteista. Osan ajasta söin samaan aikaan myös kipulääkkeitä välilevytyrän takia (Tramal, Panacod) sekä rauhoittavia ja unilääkkeitä. Aikamoinen sumennus-coctail. Masennuslääkket määrättiin synnytyksen jälkeiseen masennukseen vaikka myöhemmin olen tajunnut suuremmaksi syyksi ahdistuneisuushäiriön, joka on juontanut juurensa nuoruuden käsittelemättömästä koulukiusaamisesta sekä nuoruuden auto-onnettomuudesta jossa avopuolisoni menehtyi. Kumpaakaan asiaa ei käsitelty mitenkään missään ajallaan, vaan ne patoutuivat sisääni vuosien kuluessa. Poikani syntymä jotenkin laukaisi reaktion, josta en enää omin voimin päässyt yli. 

Lääkkeiden myötä myös painoni nousi reilusti ja kuvaan tuli myös työuupumus sekä stressi. Olin 2006-2010 todella huonossa kunnossa, hirmuisen lääkearsenaalin, stressin ja ylipainon alla. Jäin pois silloisesta työpaikasta ja minut uudelleen koulutettiin eri alalle. Olin kuitenkin niin sairas että ajattelin etten mitenkään pysty saamaan töitä. Pääsin eläkkeelle 2012, 42-vuotiaana, hengityssairauden ja ahdistuneisuushäiriön/masennuksen takia. 

Matka terveempään elämään

Siitä alkoi matkani terveempään elämään. Tiputin yksi kerrallaan pois kaikki vähänkään psyykeen tai keskushermostoon vaikuttavat lääkkeet. Pyysin myös kirjaamaan potilastietoihini ettei minulle niitä kirjoitettaisi ilman vakavaa harkintaa. Lääkkeistä vieroituksen tein itsekseni ja sain kyllä mittavia vieroitusoireita, vaikka tein lopetuksen lääkärin ohjeita paljon hitaammin. Mieliala kirkastui ja aloin taas tuntemaan tunteita. Söin myös paljon lisäravinteita ja pistin ruokavalion remonttiin sekä tiputin noin 20 kg painoa. 

Uniongelmat kuitenkin pysyivät ja jossain vaiheessa sain niihin ketiapiinia. Lääkäri kertoi ettei siitä tule mitenkään riippuvaiseksi. Minulla ei kuitenkaan ilmeisesti paljosta lääkkeiden käytöstä johtuen, vaikuttanut edes 200 mg kuin hetken ja annos korotettiin 300 mg:aan. Sillä nukuin, mutta olin aina aamupäivisin hyvin unelias. Olin kuitenkin tyytyväinen kun sain unohtaa uniongelmat. 

Terveyteni on parantunut tässä vuosien kuluessa, mutta myös oma tietoisuus ja tietämys on kasvanut. Sen myötä heräsi halu päästä kaikista turhista lääkkeistä eroon. Olen omakohtaisesti kokenut että ravinnolla ja lisäravinteilla on aivan hirveän suuri merkitys terveyteemme, kuin myös sillä mitä ja miten ajattelemme eli rentoutumisella ja stressittömyydellä. Siksi sain kerättyä voimia aloittaa myös Ketipinorin purku. Se on kyllä ehdottomasti vaikein kaikista koskaan syömistä lääkkeistäni ja matkani on vielä pahasti kesken. Voit lukea aiemman postaukseni aiheesta täältä :

Ketipinor on myös lisännyt tai jopa aiheuttanut minulle levottomat jalat, joihin minulla on myös lääkitys. Kun ketipinorista pääsen eroon, alkaa tuon lääkkeen purku.

Sitten minulla ei ole enää mitään säännöllistä tablettimuotoista lääkitystä. 

Lisätietoa Levottomista jaloista. 

https://www.puhti.fi/tietopaketit/levottomat-jalat/

Lisätietoa unihäiriöistä:

https://www.puhti.fi/tietopaketit/uni-unettomuus-unihairiot/

*Puhdin sivuilta löydät paljon kaikenlaista terveystietoa, kohdasta Tietopaketit sekä erilaisia laboratoriotestipaketteja, jotka voi tehdä ilman lääkärin lähetettä ja joista saa selkeän raportin. Hinnat ovat edulliset ja palveluita lötyy jo useista kaupungeista. Lisätietoa :

https://track.adtraction.com/t/t?a=1299881114&as=1535154746&t=2&tk=1

Mutta teille kaikille, jotka painiskelette näiden samojen ongelmien kanssa, toivon voimia ja jaksamista. On olemassa parempi, iloisempi ja terveempi elämä. Se ei ole helpon tien päässä, mutta se on silti mahdollinen vaihtoehto. Tukeakin kyllä löytyy, kun osaa etsiä oikeasta paikasta. Toivon että tämä tekstini auttaa edes jotakuta hieman eteenpäin tällä tiellä. 

https://paihdelinkki.fi/fi/mista-apua

https://madinfinland.org/tag/laakevieroitus/#

https://www.paihdesairaala.fi/

http://www.sovatek.fi/laitoshoito.html

Ja muistakaa vielä että tämä ei ole teidän vika. Potilaan ei kuulu olla lääkeasiantuntija vaan lääkettä määräävän lääkärin. Teillä jokaisella on oikeus terveeseen ja hyvään elämään, koska se on teidän ainoa elämänne. Ettekä ole yksin ongelmanne kanssa, vaikka ajoittain siltä tuntuukin.

En vielä itse tiedä kuinka kivinen on polkuni Ketipinorin lopetukseen, mutta kerron siitä täällä.